Sähkötöissä onnistuminen tuntuu asumisessa käytännöllisyytenä

Sähköurakka alkaa suunnittelulla. Suunnitelmat sisältävät kaapeloinnit, sähkökaapit, valot, pistorasiat, kytkimet ja muut kytkennät kuten liesi, hella jne. Suunnitelmiin merkitään paikat, korot ja käytettävät tuotteet. Urakoitsijan asentajat toteuttavat kohteen sähkösuunnitelman mukaisesti, ja mikäli tulevalla talon omisjalla ei ole mahdollisuutta olla jatkuvasti asennuksia seuraamassa (ts. hidastamassa), niin suunnitelmien on syytä olla hyvin tehtyjä. Samoihin suunnitelmiin tukeutuvat myös timpurit rasioiden, valojen ja kytkimien paikkoja muodostaessaan.

Meidän sähkösuunnittelusta ja koko urakasta vastasi Tumastec Oy. Suunnitelmia päivitettiin pariinkin kertaan rakennustöiden edetessä uusien ideoiden noustessa esiin. Pistorasioiden paikkoja muutettiin, valoja lisättiin ja vähennettiin.

Sähköurakka päättyy kalustusvaiheeseen. Sitä ennen timpurit ovat tehneet sopivat aukot seiniin ja kattoon tuleville valoille, kytkimille ja rasioille. Ennen seinien levytystä, panelointia ja laatoitusta kannattaa käydä huolella läpi sähkökuvat esillä kaikki paikat yhdessä timpureiden kanssa. Jo toteutetun reijän paikkaaminen tai siirtäminen esimerkiksi valmiissa paneelipinnassa on täysin mahdotonta. Levyseinässä muutoksia voidaan tehdä helpommin, mutta ei silti ilman isompaa ylimääräistä työtä.

Suunnitteluvaiheessa pohdimme pitkään valitsemmeko olohuoneeseen, keittiöön ja eteiseen mäntykaton alueelle led-paneelit vai -spotit. Paneelien valoteho on suurempi, mutta ne ovat kooltaan myös kookkaampia. Lopulta päädyimme spotteihin, koska mukaan oli suunniteltu muuten runsaasti riippuvalaisimia kokonaisvalomäärää lisäämään. Kaikkien valojen sävyksi valittiin keltaisen ja valkoisen välissä oleva 3000.

Päätös käyttää spotteja paneelien sijaan ei ole kaduttanut. Spotit ovat tunnelmallisia ja niissäkin on aivan riittävästi valotehoa. Pienemmät spotit eivät hypi silmille myöskään paneelikatosta. Kaikki spotit ohjautuvat himmentimellä.

Olohuoneen ja keittiön ylänurkkiin asensimme pienet pistorasiat Sonos-audiojärjestelmää varten. Järjestelmä on muuten langaton ja hallittavissa täysin puhelimella, mutta virran kaiuttimet luonnollisesti tarvitsevat. Sonoksen tuotteista ja niiden sopivuudesta tilaan osasi hyvin kertoa Jyväskylän Hifistudio.

Makuuhuoneisiin ja yläkerran aulaan asennettiin riippuvalaisinrasioiden lisäksi led-paneelit. Led-paneelin valkoinen profiili uppoaa kivasti suuremmasta koostaan huolimatta vaaleaan kattoon. Ikkunoiden yläpuolelle asennettiin rasiat keveämmin vaihdettavia valoja varten (esim. jouluvalot). Myös led-paneeleja ohjataan kaikkialla himmeninkytkimillä.

Pistorasioita asennettiin kaappien sisään, mm. sähköhammasharjojen ja partakoneen latausta varten. Samoin keittiön tason kaappeihin ja kylkeen asennettiin pistorasiat sähkölaitteiden käyttöä varten.

Seinävalaisimia asennettiin makuuhuoneeseen ja keittiöön. Valaisimien sijainnit ovat tietysti lopullisia ja siksi paikat piti katsoa tarkkaan tulevaisuuttakin ajatellen. Katsoimme korkeuden esimerkiksi makuuhuoneessa niin, että vaikka joskus korkeamman sänkyyn vaihtaisimme, niin ei tarvitse olla heti valojen paikkaa muuttamassa. Erityisen käytännölliseksi on koettu omat kytkimet himmentimellä kullekin valolle. Yhden kirjanluku himmeässä valossa ei vaikuta muiden nukkumiseen samassa huoneessa.

Saunan kattoon asensimme 6kpl-ledvalosarjan, kylpytiloihin ja pukuhuoneeseen spotit. Ledvalosarja saatiin toimimaan myös himmentimellä, mikä on mahdollistanut valojen säädön pienelle kun haluaa puukiukaan tulen loimua saada enemmän mukaan tunnelmaan.

Pohdimme moneen kertaan älyn ja automatiikan lisäämistä suunnitteluvaiheessa, mutta lopulta päädyimme hyvin tavanomaisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi automaattiseti syttyviä valoja laitettiin lopulta vain kuraeteiseen ja pihavaloihin.

Suunnitelmat olivat meillä hyvät ja erityisen tyytyväisiä olemme Tumastecin joustavuuteen niiden muuttamisessa rakennusprojektin edetessä. Kokonaisuutena sähköurakka on sujunut hyvin. Loput pihavalotolpat asennetaan keväällä pihatöiden viimeistelyn yhteydessä.

LVI-urakka päättyy vesikalusteiden asennukseen ja painekokeeseen

Aikaisemmat rakennusprojektin LVI-töitä koskevat artikkelit koskivat LVI-suunnittelun vinkkejä ja LVI-urakan eri vaiheita koko rakennusprojektin ajalta.

Meidän LVI-urakasta vastasi Lämpövalli. LVI-urakka on siitä mielenkiintoinne, kun suurin osa tehdystä työstä ja tekniikasta rakentuu katseilta piiloon ja jos ei itse työmaalla jatkuvasti vieraile, niin monta asiaa tapahtuu varsin huomaamattomasti. Lämpövalli vastasi kaikesta erittäin onnistuneesti. Omaksi tehtäväksi jäi vain kuntaan tehtävät ilmoitukset liittymisestä ja vesimittarin tilaus. Laitteiden sähköistyksestä sovittiin erikseen sähköurakassa urakoitsijan (Tumastec) kanssa.

Meillä urakka koostui seuraavasta kokonaisuudesta:

LÄMMÖNTUOTTOLAITTEISTO: NIBE F1245 8kW MAALÄMPÖPUMPPU

  • Maalämpöpumpun asennus tarvikkeineen
  • keruupiirin kytkeminen ja ilmaaminen
  • käyttöveden kytkeminen
  •  uuden syöttösekoitusventtiilin asennus
  • mudanerottimen asennus keruupiiriin sekä lämpöverkkoon
  • koeponnistus ja pöytäkirja
  • maalämpöpumpun käynnistys ja säätö
  • laitteiston käyttöopastus.

Sopiva ja riittävä maalämpöpumppu mitoitettiin LVI-suunnittelun perusteella. NIBEN laitteet olivat itselle tutuimpia ja niistä olin kuullut paljon kehuja. Osaksi tästä syystä urakoitsijaksi valikoitui Lämpövalli, joka on tehnyt paljon asennuksia juuri NIBEN laitteilla. Aaro Vallin käyttöopastus muuton jälkeen oli perusteellinen ja ensimmäisen kuukauden kokemuksella kaikki vaikuttavat hallittavilta, alan ulkopuolisellekin.

LÄMPÖKAIVO 210 METRIÄ

  • Lämmönkeruuputkisto asennettuna
  • energiakaivon putkitus ja täyttö maalämpönesteellä
  • maalämpöneste: Altia Naturet-maalämpöneste -17 C°
  • energiahattu kaivon päähän
  • hitsaukset kaivon päässä
  • muovikaivo energiareiän suojaksi.

Lämpökaivon poraus toteutettiin syksyllä ennen kylmien kelien alkamista. Poraustyö kesti yhden työpäivän ajan ja sen suoritti Lämpövallin toimeksiantona Kaivonporaus Olympia. Porauksesta toimitettiin raportti. Suunnitelmissa arvioitu kaivon syvyys 210 metriä oli riittävä, eikä porauksesta syntynyt lisäkuluja. Hinnasto mahdollisille lisäkuluille oli mukana Lämpövallin sopimuksessa.

VESIKIERTOINEN LATTIALÄMMITYS

  • ENERLINE-lattialämmityslaitteisto asennettuna suunnitelmien mukaisesti (alakerta raudoitusverkkoon betonivaluun, yläkerta 1. levykerroksen päälle hakasnaulaimella)
  • Lattialämmityssuunnittelu ja säätöarvotaulukko
  • Putkisto alakerta 16×2,0 PE-RT ja yk 14×1,5 PE-RT
  • syöttöputkisto, pe-Xc 25×2,3 suojaputkessa
  • 230v huonetermostaatit/toimilaitteet mh, oh ja kt. Muut tilat käsisäätöisinä
  • jakotukit 3kpl
  •  putki-, kulma- ja suoraliittimet
  • putkiohjauskaaret
  • kiinnitystarvikkeet (sidontalangat ja kaapelikiinnikkeet)
  •  linjasäätöventtiilit.

Lattialämmitys asennettiin koko huoneistoalalle. Alakerran putkisto asennettiin ennen lattiavalua raudoitusverkkoon. Yläkerran putkisto asennettiin paria kuukautta myöhemmin ensimmäisen levykerroksen päälle. Putkiston välit täytettiin levysoiroilla ja lattialämmitysmassalla. Jakotukkien paikat katsottiin niin, että mahdolliset vuodot tulevat varmasti näkyville ja mahdollinen vuoto tapahtuisi lähellä kaivoa.

ILMANVAIHTO

  •  Ilmanvaihtokone Vallox 145 MV
  • ilmanvaihtojärjestelmä suunnitelmien mukaisesti kierresaumakanavalla ja tiivisteellisiä tehdasosia käyttäen.
  • Raitis ja jäteilmakanavat 19mm solukumieristyksellä lämpimässä tilassa. Vintillä kylmässä tilassa kanaviston eristys puhallusvillan joukossa 50mm eristeellä ja puhallusvillan yläpuoliset 100mm eristeellä.
  •  Tulo- ja poistoventtiilit

Riittävän ilmanvaihtokoneen mitoitus tuli LVI-suunnittelusta ja energialaskelmasta. IV-kanavien ja putkiston asennuksessa oli keskeistä huomioida sopivat asennusajankohdat puhallusvillan asennuksen kanssa. Rytmitys vaati hieman joustoa ja iltatyövalmiutta Lämpövallilta, mutta siitä ei tehty urakassa ongelmaa.

Ilmanvaihtoventtiilien sijainti määritetään alustavasti LVI-suunnitelmassa. Lämpövalli käytti kanssamme reilusti aikaa venttiilien paikkojen viimeistelemiseksi, niin että ne sopivat yhteen sähkörasioiden sijainnin kanssa ja näyttävät hyvältä.

VESIJOHDOT JA VIEMÄRIT SEKÄ VESIKALUSTEET (hanat, WC-istuimet, altaat)

  • Vesijohdot ja viemäröinti suunnitelmien mukaisesti
  • Käyttövedenkierto saunaosastolle, 15l varaajan kautta
  • Vesikalusteet asennettuna

Erillisessä rakennuksessa sijaitsevan kylpyhuoneen ja saunan vuoksi otimme kokonaisuuteen mukaan käyttövedenkierron ja 15l varaajan. Tällöin lämmin vesi kiertää putkistossa jatkuvasti eikä vettä tarvitse laskea toisella puolella rakennusta kymmeniä litroja lämpimän veden saamiseksi.

Vesikalusteet katsoimme itse etukäteen Oraksen, IDOn ja Tabwellin mallistosta. Sen jälkeen Lämpövalli tarkisti heidän hinnat kyseisille tarvikkeille. Urakkaan sisällytettävät hinnat olivat todella kilpailukykyiset, joten sisällytimme kaikki kalusteet Lämpövallin urakkaan.

Kalusteiden asennus tapahtui urakan viimeisessä vaiheessa.

KESKUSPÖLYNIMURI

  • Flexit-keskuspölyimuri, kolmella imurasialla. Sis. siivousvälinesarja 12m letkulla.
  • Etäkäynnistys kahvasta

Keskuspölynimurin imurasioiden paikat katsottiin LVI-suunnittelussa niin, että imurointi onnistuu varmasti kaikkialla rakennuksessa. Putkisto asennettiin alakertaan valun alle, eikä seinärakenteiden sisään.

RADONPUTKI

  • Radon-putki 110 viemärillä hiekanpinnasta yläpohjaan
  • Tulppaus
  • Radon-putken eristys

Radon-putki asennettiin myös valun yhteydessä. Suunnitelmissa merkitty sijainti kuraeteisen ja WC:n seinän väliin osoittautui hankalaksi, koska juuri samalla kohdalla oli myös kattoristikko. Putkeen tehtiin päätyyn mutka, joka jäi onneksi lopulta kuraeteisen kalusteiden sisään.

VIILENNIN, NIBE ILMAISKYLMÄ COOL-IN

  • Nibe COOL-IN Basic + Fly 3 seinäkonvektori asennettuna
  •  kiertovesipumppu
  • liittimet, t-haara
  • kondenssieristys asennettavaan putkistoon
  • kytkennät teknisessä tilassa
  • eristetty putkipari teknisestä tilasta konvektorille
  • 32 viemäröinti kondenssivedelle
  • kytkennät konvektorilla
  • käyttöönotto ja -opastus

Alkuperäisen suunnitelman ja urakan mukaan tarkoituksena oli tehdä vain varaus ilmaiskylmälle. Päädyimme kuitenkin asentamaan koko laitteiston samalla kertaa. Ilmaiskylmä vaati muutoksia myös sähkötöihin ja pieniä muutoksia yläkerran WC:n viemäröintiin, kondensioveden viemäröimiseksi.

Yhteenvetona: LVI-urakan vaiheet on rytmitettävä mukaan muuhun rakennusprojektiin. Valitsemalla urakoitsijaksi yrityksen, jolla on kykyä vastata oikeasti koko kokonaisuudesta ja joka tekee aloitteellisesti yhteistyötä timpureiden kanssa, pääset rakennuttajana mahdollisimman helpolla. Lämpövallia uskallan suositella haastavimpiinkin uudiskohteisiin – heillä on hallussa kaikki tarvittava laadukkaasta tekniikasta viimeisteltyyn asennusjälkeen.

Hyvät sähkömiehet ja LVI-asentajat saapuvat oikeaan aikaan eivätkä viivytä rakennusprojektia

Yhteistyö sähköurakoitsijan, LVI-asentajan ja timpureiden välillä on oltava mutkatonta. Jokaisen aikataulu vaikuttaa toisen tekemiseen. Muuttovalmistalopaketeissa oletan yhteistyön ja aikataulutuksen olevan talotehtaan vastuulla. Sen sijaan useamman urakoitsijan hankkeessa vastuu aikatauluttamisesta on rakennuttajalla, eli minulla.

Projektin aluksi pidin huolen, että jokainen urakoitsija tietää toisensa yhteystiedot ja on valmiudessa liikkumaan työmaalle timpureiden pyynnöstä. Tumastecin ja Lämpövallin kanssa aikatauluissa on pysytty. Erityisen kiitollinen olen molempien urakoitsijoiden kyvystä viedä sovitut työvaiheet loppuun asti vaikka se välillä on vaatinut asennusaikojen jatkumista ja lisämiehien käyttöä jopa iltaisin.

Asentajat ovat olleet välillä suoraan yhteydessä toisiinsa ja sopineet molemmille sopivat aikataulut, esimerkiksi maalämpökoneen sähköistyksen kanssa.

LVI-asentajia ja sähköasentajia tarvitaan työmaalla 6-7 kertaa. Asennusvaiheet sujuvat muutamissa päivissä.

LVI-asentajien on käytävä työmaalla:

  • (pohjatöiden yhteydessä) (viemäri- ja vesikytkentä, tulevat kunnasta)
  • (ennen sisätäyttöä) (lämpökanaali, kylmä- ja lämminvesi, varausputket, radon, maaurakoitsija voi asentaa)
  • ennen lattiavalua (viemärit, lattialämmitys, imuri)
  • ennen puhallusvillojen asennusta (ilmanvaihto ja yläkerran viemärit)
  • ennen seinien ja katon levytystä (imuri, kylmä- ja lämminvesi, lattialämmitys)
  • ennen lämmityksen kytkemistä (maalämmön poraus ja lämmityslaitteen asennus)
  • IV-koneen, viilennysyksikön jne. asennuksessa
  • WC- ja vesikalusteiden asennuksessa ja järjestelmien käyttöönotossa.

Sähköasentajia tarvitaan työmaalla:

  • (pohjatöiden yhteydessä) (sähköliittymä ja -kaappi) // maaurakoitsija voi järjestää
  • ennen sisätäyttöä (johdot pääkeskukselle ja ulos)
  • ennen lattiavalua (johdot esim. keittiösaareke)
  • ennen seinien ja katon levytystä (johdotukset pistorasioille, katkaisijoille ja valoille)
  • ulkovalojen asennuksessa
  • sähkötöiden viimeistelyssä ja kalustuksessa (pistorasiat, katkaisijat, valot)

Maalämpökaivon poraus sisältyi Lämpövallin kokonaisurakkaan. Ennen maalämpökoneen ja muiden LVI-koneiden asennusta halusimme valmistella teknisen tilan mahdollisimman valmiiksi. Teknisen tilan ja samalla ulkovaraston lattiat maalattiin vettä ja kulutusta kestävällä maalilla kahteen kertaan. Seiniin asennettiin havuvaneri helpottamaan tulevien hyllyjen ja työkalutelineiden asennusta.

Yläkerran lattialämmitys asennettiin lattialevyn päälle. Lämmitysputkien väliin asennettiin levysoirot ja loput aukot täytettiin massalla.

Viilennysyksikkö asennettiin porrasaukkoon samalla muiden LVI-koneiden kanssa. Sen taustalla oleva seinä piti tasoittaa ja maalata hyvissä ajoin ennen muita pintoja.

Näin valmistaudut lattiavaluun: viemärit, styroksit, raudoitukset, lattialämmitys ja muut LVI-asennukset

Uskallan väittää, että omakotitalon rakennusprojektissa onnistumista mittaa parhaiten aikataulussa onnistuminen. Aikataulut ovat isosti sidoksissa myös budjettiin ja siinä pysymiseen. Samoin työjälkeen ja reklamaatioihin.

Koska toimittajia ja työvaiheita on useita, niin parasta mitä voit rakennuttajana tehdä, on keskittyä juurikin aikatauluun. Siihen, että tarvikkeet ovat työmaalla oikeaan aikaan, ajoissa kilpailutettuna, työvaiheet voivat tapahtua suunnitellussa järjestyksessä, kestää sovitun ajan, toimittajat tietävät oman osansa  ja roolinsa aikataulussa ja yhteistyötä vaativat vaiheet onnistuvat  aikataulujen puolesta kaikille. Rakennuttajana voit kasvattaa onnistumisen todennäköisyyksia tietysti toimittajien valinnoissa, mutta myös vastaavan mestarin osaamista hyödyntämällä.

Varmistin LVI-asennuksen aikataulut Lämpövallilta rungon pystytyksen alkuvaiheessa. Sovimme asennusviikon viemäreille, lattialämmitykselle, vesiputkille ja muille LVI-asennuksille.

Aivan ensimmäisenä Lämpövalli kävi kaivamassa pohjaan viemärit. Samalla maatöiden aikana tehdyt nostot eri putkille tarkistettiin ja säädettiin oikeaan paikkaan. Iso osa putkista kaivetaan maan alle todella aikaisessa vaiheessa, joten ei ole ihme vaikka muutaman sentin siirtoja pitää tehdä, kun tarkat mitat on otettavissa ulkoseinistä.

Seuraavana päivänä timpurit lätkäsivät asennettujen viemäreiden ympäristöt vielä uudelleen. Pitkään jatkuneen kuuman ilman vuoksi hiekkapohjaa jouduttiin hieman kastelemaan lätkäämisen helpottamiseksi.

Viemäreiden kaivuun ja levitysten jälkeen aloitettiin styroksien asentaminen.

Laskimme timpureiden kanssa riittävän lattiaeristeiden ja raudoitusverkon määrän valettavasta kerrosalasta. Alimmaiseksi pohjalle tuli 100mm EPS-lattiaeristelevy ja sen jälkeen päälle 2kpl 50mm EPS-eristettä. Laidoille, tulevan valun ja seinän väliin, asennetaan vielä ennen valua 30mm Finnfoam kaistale.

Styroskerrosten väliin tai päällimmäisen kerroksen pintaan Lämpövallin asentajat asensivat upottamalla vesiputket.

Lattialämmitysputket kiinnitetään ensimmäiseen kerrokseen raudoitusverkkoa, joka asennetaan styroksien päälle. Lattialämmitysputkien asennusten jälkeen päälle asetetaan vielä toinen kerros raudoitusverkkoa.

Betonilattian halkeamien minimoimiseksi asensimme vielä kaikkiin kulmiin ylimääräisenä reilusti harjaterästä.

Tilasin styroksit ja raudoitustarvikkeet Seppälän K-raudasta työmaalle toimitettuna. Kokonaisuutena työmaalle tilattiin:

  • Valettavien alueiden kerrosala * 100mm EPS-lattiaeriste
  • Valettavien alueiden kerrosala * 2 * 50mm EPS-lattiaeriste
  • Valettavien laueiden kerrosala * 2 * raudoitusverkko (5-150)
  • 80m 6mm harjateräs
  • 30mm Finnfoamia reunojen kaistaletta varten
  • Pistoolivaahtoa

Kaikki työvaiheet LVI-asennuksista rautoihin toteutettiin viikon aikana. Lämpövallin asentajat kävivät työmaalla tuomassa tarvikkeita ja tekemässä LVI-asennuksia kolmena työpäivänä. Lämpövalli vastaa kokonaisurakkana kaikista kohteen LVI-tarvikkeista ja asennuksista. Lattiaeristeet ja raudat asennettiin sopivissa väleissä meidän timpureiden toimesta.

Olin kuullut parilta tuttavalta, että maalämpöjärjestelmästä saisi irti samalla myös viilennyksen ja että vähintäänkin varaus viilennykselle kannattaa tehdä rakennusvaiheessa. Järjestelmää varten riittää, kun haluttuun viilennysyksikön paikkaan (seinälle tai kattoon)  tuodaan maalämpökoneelta putket, kondensioletku viemäriin ja tietysti sähköt. Lisäsimme viilennysvarauksen asennuksen Lämpövallin urakkaan ja se otetaan huomioon seuraavissa asennuksissa. Toimenpiteitä alakerran lattiatasolle varaus ei vaatinut.

Erityisen tyytyväinen olen Lämpövallin asentajien joustokykyyn työpäivien pituudessa ja sekä heidän asennusnopeuteen. Tarvittavat LVI-asennukset saatiin tehtyä onnistuneesti. Lisäksi asentajat tarkistivat lopuksi huolella vielä kaikkien asennusten paikat ja tekivät viimeistelevät säädöt.

Koska teimme em. isommat valuvalmistelut hyvissä ajoin, niin nyt meillä on reilusti aikaa tehdä sopivat oviaukkojen ja lattiarajaan ulottuvien ikkuna-aukkojen koteloinnit. Riskialttiina toiveena on toteuttaa listaton alakerta betonilattiapinnalla, mikä on otettava huomioon jo tässä vaiheessa.

Asennusten jälkeen hetki ennen valua kannattaa kuulemma imuroida tai puhaltaa kaikki irtonainen roska pois, ettei se nouse valun seasta pintaan.

 

Omakotitalon runko nousee nopeasti PRE CUT -järjestelmällä

Omakotitalon rakentamisen seuraamisen parhaat vaiheet alkavat ehdottomasti silloin, kun runko alkaa nousta. Moni suunnitelmissa ja luonnoksissa pyörinyt ajatus konkretisoituu rakenteiden hahmottuessa kivijalan päälle. Ja kaikki tapahtuu yllättävän nopeasti – ainakin PRE CUT -järjestelmää hyödyntäen.

PRE CUT tarkoittaa sitä, että kaikki runkorakenteet on etukäteen mittaansa ja muotoonsa leikattuja, merkittyjä ja numeroituja. Työmaalla ei siis tarvita enää sirkkeliä tai edes mittaa. Hyvät rakennekuvat ”palapelin kokoamiseen” riittävät. Luonnollisesti pystyttäminen on nopeampaa kuin pitkästä tavarasta työstettäessä.

Tarvikkeet saapuvat työmaalle täysperävaunurekalla. Raskaan kuljetuskaluston on päästävä tontille ja mielellään kääntymäänkin sieltä pois. Paketit ovat hyvin suojattuja, mutta siitä huolimatta kannattaa lisäpainoilla varmistaa, ettei tuuli pääse suojamuoveja riepottelemaan ja tarvikkeita kastelemaan. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa myös tilata työmaalle jätelava suojamuovijätettä varten. Jyväskylässä vaihtolavan saa tilattua paikalle tuotuna ja tyhjennyspalvelulla mm. Karjalaisen Nostokuljetus Oy:lta.

Tavaroiden saapuessa kannattaa niitä olla vastaanottomassa sopivan paikan näyttämiseksi. Suurempien runkopalkkien ja viimeistään kattorakenteiden nostamiseen tarvitaan kalustoa, ja nostokalusto vaatii tilaa. Ei ole siis yhdentekevää, mihin tarvikepaketit lasketaan. Meillä tavaran vastaanottivat ja paikan määräsivät pystytyksen tekevät timpurit. He olivat sopineet Sunhousen kanssa myös tiettyjen toimitusten tarkoituksenmukaisesta viivästyttämisestä, jotta edelliset tarvikkeet ehditään varmasti asentaa alta pois.

Me huomioimme rakennusajan pihankäytön jo maatöitä tehdessä. Kaivinkonekuljettaja tasoitti ja kovetti rakennusten ympäristön ja piha-alueen, jotta työskentely ja tavaroiden säilyttäminen olisivat mahdollisimman helppoa ja tehokasta. Pienempi tontti olisi saattanut meilläkin aiheuttaa enemmän päänvaivaa.

Yllätyksiä toimitusten sisällöissä ei tullut. Timpurit olivat tutustuneet hyvissä ajoin rakennekuviin ja pystytysohjeisiin itsenäisesti, joten osat löysivät paikkansa jo ensimmäisestä päivästä alkaen. Kerrosalaltaan noin 250 neliöisen omakotitalon pystyttämiseen kivijalalta aluskatteelle kului työpäiviä Raksillas Oy:n kahdelta timpurilta yhteensä seitsemän. Meidät asennustyön  nopeus (/asentajien tehokkuus) yllätti, vaikka olimmekin kuulleet, että PRE CUT -tavaran asentaminen on tuntuvasi tavanomaista nopeampaa.

Hyvä tuuri kävi myös sään suhteen. Tulemme saamaan kokonaisuuden sateelta ja tuulelta suojaan kuluvan viikon helteiden ja poutapäivien aikana.

Runkovaiheen aikana kannattaa viimeistään aloittaa lattiavalun ja puhallusvillan tarkemman ajankohdan suunnittelu. Työmaalla on myös hyvä käyttää LVI-työnjohtoa ja sähkömiestä. Ennen puhallusvillan asennusta ja lattiavalua on toteutettava mm. viemärin levitykset, ilmanvaihtoputkiston asennukset ja sähköjen päälinjojen vedot. Parhaimman arvion hyvästä asennusajankohdasta ja aikataulusta LVI:lle, sähköasennuksille, puhallusvillan asennukselle ja lattiavalulle osaavat antaa pystytystä hoitavat timpurit.

Tällainen kuva oli mukava vastaanottaa työmaalta 16.7.