Huolehdi nämä suunnitelmat ennen maatöiden aloittamista: perustussuunnitelma, sähkösuunnitelman ja LVI-suunnitelman asemapiirros

Suunnittelua omakotitaloprojektissa riittää. Sitä ei pääse karkuun, vaikka kuinka valmiina talon hankkisi. Tai itseasiassa saattaa nykyisin päästäkin, mutta samalla ulkoistaa kyllä omat näkemykset jollekin muulle.

Perustus-, sähkö- ja LVI-suunnittelu kannattaa aloittaa riittävän ajoissa. Rakennuslupaa varten näitä suunnitelmia ei vielä tarvita, mutta melkein heti kun kaivuri tontille saapuu, niin siellä on tiedettävä mitä kaikkea johtoa, putkea ja piuhaa talopohjan alle, ympärille tai sisään tulee.

Suunnitelmista selviää siis tontille jo alkuvaiheessa kiikutettavat tarvikkeet (viemärit, salaojat, kaivot, radon, routasuojaus, suojaputket, kanaalit…) ja niiden perusteella konemies liikuttaa kauhaa ja apumies lapiota. Suunnitelmien perusteella arvioidaan myös tarvittavat maa-ainekset ja niiden määrä.

Putkia ja tarviketta voi kaivaa maan alle myöhemminkin, mutta siitä tulee huomattavasti työläämpää ja kallimpaa kuin huomioida nämä jo ennen maatöiden aloittamista. Hyviä esimerkkejä tärkeistä ajoissa huomioitavista asioista ovat: teknisen tilan paikka ja laitteiden asettelu tilaan, lämpökanaalit ja sen ylösnostopaikka, sähköpääkeskus, ryhmäkeskus ja ulkosähköistykset (kuten pihavalojen suunnat).

Suunnitelmien ei tarvitse olla viimeisteltyjä ja jokaista pistorasian paikkaa ei tarvitse tietää jo ennen maatöiden aloittamista. Ammattitaitoinen suunnittelija osaa asettaa vaadittavat asemakaavatason asiat paikalleen pohjakuvien ja muutaman kysymyksen perusteella, jonka jälkeen voitte keskittyä rauhassa yksityiskohtien suunnitteluun.

Perustussuunnitelma

Perustussuunnitelmaa varten tarvitaan rakennepiirustuksia työstävältä taholta perustuksen mittapiirros (PMP) ja muut toivottavat detaljit. Meillä PMP tuli Sunhousen rakennesuunnittelijalta. Perustussuunnitelmat kuuluivat meillä Perustavan perustusurakkaan. Jotta perustussuunnittelu voidaan aloittaa, niin PMP rakennesuunnittelusta pitää olla toimitettuna Suunnittelu ottaa myös aikansa etenkin isommilla toimijoilla, kun suunnittelussa on oikeasti jonoa.

Rakennesuunnittelija valitsee sopivan perustamistavan maaperätutkimuksen perusteella ja perustussuunnittelija toteuttaa suunnitelmat tämän mukaan. Meidän kohteessa perustustavaksi valittiin maanvarainen valettu sokkeli.

Sähköasemapiirros (sähkösuunnitelma)

Sähköasemakuva on yksi sähkösuunnittelun lopputuloksista. Siitä käy ilmi liittymiset, keskusten paikat ja kaapeloinnit maan alla. Sähkösuunnittelu kannattaa aloittaa sähköasemapiirroksella, että se varmasti ehtii mukaan maatöiden aloittamisajankohtaan. Asemapiirrokseen kannattaa huomioida myös alustavat paikat pihavaloille ja -sähköille.  Asemapiirroksen valmistumisen jälkeen voi rauhassa keskittyä yksityiskohtien suunnitteluun. Me toteutimme sähkösuunnittelun Jyväskylässä Tumastecin kanssa. Tumastec toimitti myös maatöiden aikana tarvittavat sähkötarvikkeet työmaalle ja auttoi sähköliittymän hankinnassa.

LVI-asemapiirros (LVI-suunnitelma)

LVI-suunnittelussa syntyvä asemapiirros on tärkeä olla huolella suunniteltu etenkin jos lämmitysjärjestelmänä on maalämpö, tai vettä ja lämpöä tarvitsevia rakennuksia on tontille rakentumassa useita. Maatöissä on tällöin huomioitava perusasioiden (liitospisteet ja -kohdat, päävesimittarit, sulut, hulevesien purku…) lisäksi maalämpökaivon paikka ja siirtoputkien kulkeminen kaivolta tekniseen tilaan. Samoin veden ja lämmön kulkeminen rakennusten välillä on otettava huomioon,  maan alla, perustusten alta tai niiden läpi. Hankimme LVI-suunnittelun kokonaisuudessaan Heatcolta, jotka toimittavat myös osan työmaalla maatyövaiheessa tarvittavista tarvikkeista (mm. teknisestä tilasta saunarakennukselle kulkeva lämpökanaali Microflex Quadro).

Suunnitelmat maaurakoitsijalle ja maa-aines- ja tarviketoimittajille

Yllämainitut suunnitelmat toimivat ohjeena maaurakoitsijalle. Samoin niiden perusteella voi pyytää tarkennetut ja tiukat tarjoukset tarvikkeista ja kilpailuttaa maa-ainesten toimittaja. Tarjousten pyytämisessä kannattaa ottaa huomioon myös kuljetuskustannukset ja -aikataulut.

Tärkeintä ei ole jokaisen euron nyhtäminen pois tarvikkeiden hinnoista vaan pitää huoli, että maaurakoitsija apumiehineen ei joudu odottelemaan tumput suorina tavaran toimittamista työmaalle. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *