Viime artikkelissa esiteltiin suunnitelmien osa-alueita, jotka pitää olla valmiina ennen maatöiden aloittamista. Kaikkia suunnitelmia ei siis tarvitse saada täysin valmiiksi ennen kuin kuokka iskeytyy tonttiin, vaan niitä voi jatkaa rauhassa eteenpäin. Riittää, kun perustussuunnitelma on valmis, mutta LVI- ja sähkösuunnitelmista tarvitaan vain asemapiirrokset.
Täydellisen kustannuslaskelman saamiseksi on hyvä kuitenkin aloittaa suunnittelu mahdollisimman aikaisin, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen ja suunnitelmien pohjalta urakoitsija tekee työnsä.
Me jatkoimme suunnitelmia maatöiden ja perustusten tekemisen alkamisen yhteydessä. Suunnitteluun yhdessä suunnittelija kanssa kannattaa varata oikeasti reilusti aikaa, vaikka kuinka tietoinen olisikin omista valinnoista.
On myös hyvä ymmärtää, että suunnitelmat ovat isosti kytköksissä toisiinsa. LVI-suunnitelman WC-tilan altaan paikalla on merkitystä sähkösuunnitelmissa pistorasian ja peilivalon paikalle. Luonnollisesti myös pyykkikoneen ja kuivauskaapin sijainti pitää huomioida kalustesuunnitelmissa ja pistorasia keittiötasossa sähkösuunnitelmissa. Mietittävää todellakin on. Sujuva yhteistyö kaikkien erillisten suunnittelijoiden välillä ei myöskään ole itsestään selvää, vaan tilaajana on varauduttava toimimaan viestinviejänä joka suunnalle.
Varaudu näin sähkö- ja valaistussuunnitteluun
Sähkösuunnitteluun varasimme erillisen ajan Tumastecilta. Aikaa yhdessä suunnitteluun saimme kulumaan lähes neljä tuntia. Asemapiirros oli valmistunut aikaisemmin pohjakuvien, sähköpostin vaihdon ja puhelinkeskustelujen avulla. Varsinaista suunnitteluaikaa ennen saimme hyvän listan asioista, joita kannattaisi pohtia valmiiksi ennen tapaamista, sekä ”perushahmotelman” miten Tumastec lähtökohtaisesti lähtisi valoja ja pistorasioita asettamaan. Kävimme luonnokset läpi, kirjoitimme ylös omat muutostoiveet ja piirtelimme kuviin omat ajatukset.
Tässä mahdollisimman kattava listaus asioista, joita kannattaa ottaa huomioon sähkö- ja valaistussuunnitelmissa:
- riittävä määrä pistorasiota (mieti mm. mahdolliset sänkyjen, TV:n, muiden kiinteästi sijaitsevien laitteiden ja työpöytien paikat)
- muut tarpeet sähkön lisäksi (esim. HDMI, ääni, LAN)
- järjestelmän älykkyys (ajastukset, aamu- ja iltateemat…)
- riittävä valaistus suhteessa tilan kokoon ja ikkunoiden määrään (karkeasti yksi led tai valaisin kahdelle neliölle)
- katkaisijoiden paikka ja määrä (kulje mielessäsi talossa ja mieti, mihin olisi luontevin katkaisijat asettaa)
- katkaisijoihin liittyvät valot (saman tilan erilaiset valot eri katkaisimille)
- riippuvalaisimien ja led-valojen määrä
- yövalon katkaisijan paikka
- seinään tulevat kiinteät valaisimet (käytävät, yövalot)
- saunan ja kylpytilojen valaistus (lauteet, syvennykset)
- LED-nauhat (keittiö, portaat…)
- sijainnit: liesi, hella, uuni, jääkaappi, pakastin, pyykkikone, kuivausrumpu, kuivauskaappi ja kiuas
- ulkovalojen katkaisimien sijainti ja liiketunnistimet (autokatos, etu- ja takapiha)
- himmennystoiminnot ja liiketunnistimet huoneisiin (esim. WC tai vaatehuone)
- pistorasiat katon rajassa (jouluvalot tai kaiuttimet)
- pistorasiat kalusteisiin (keittiö, kodinhoitohuone, WC, kaapit esim. mikro)
- pistorasiat keittiön tasoihin
- pihavalojen sijainti ja valaistussuunnat (valaistavat kohdat julkisivu, terassit ja piha)
- pistorasiat ulos eri puolille taloa (mm. jouluvalot ja muut sähkölaitteet)
Yllämainitut asiat kun olet ensin itse käynyt läpi, niin lopullinen suunnittelu kokeneen sähkö- ja valaistussuunnittelijan kanssa on helppoa. He osaavat kyllä ehdottaa, näyttää esimerkkejä, laskea riittävän valaistuksen määrän ja niin edelleen. Yksittäisellä pistorasialla seinässä tai katossa ei ole juuri merkitystä loppuhintaan. Perustarvikkeet maksavat joitakin kymmeniä euroja ja eivät juuri lisää lopullista asennustyön määrää, joka muodostaa suurimman kustannuksen sähkötöissä. Sähköasennukset tehdään sopivissa väleissä, kerralla aina koko vaihe loppuun.
Vastaan mielelläni suunnittelua koskeviin kysymyksiin parhaani mukaan! Voit ottaa yhteyttä lomakkeella.