Uuden rakennuksen rakentaminen tai vanhan laajentaminen vaatii aina rakennusluvan. Lupahakemus jätetään rakennuspaikan kuntaan. Rakennuslupahakemukseen liitetään mukaan iso määrä asiakirjoja. Onneksi hakemus on nykyisin täytettävissä jo useassa kunnassa sähköisesti. Itse pääsin kokeilemaan, miltä tuntuu lupahakemuksen jättäminen paperisena, mutta sain siihen onneksi hyvän avun.
Lupahakemuksen liitteineen voi täyttää rakentaja ihan yksin. Huomioitavaa on kuitenkin ensirakentajalle yllättävän paljon ja käsitteistö ja liitteiden teemat ovat ensi kertaa ne kohtaavalle tietysti epäselviä. Usein lupahakemuksen täyttää rakennuttajan puolesta pääsuunnittelija tai se tehdään yhdessä suunnittelijoiden tai vastaavan mestarin kanssa.
Keski-Suomessa rakennuslupaprosessi on huomattavasti etelä-Suomea nopeampi. Aloitin itse keräämään tarvittavat dokumentit ja sopimaan suunnitelmien vastuuhenkilöistä heti kun se oli meidän rakennusprojektissa mahdollista, maaliskuussa 2018. Otin yhteyttä alustavan suostumuksen antaneeseen hankkeemme pääsuunnittelijaan, jonka kanssa sovimme tapaamisen. Tulostimme ulos kaikki vaadittavat hakemus- ja liitelomakkeet ja täytimme ne yhdessä niin pitkälle kuin pystyimme. Lopuksi katsoimme osiot, joihin tarvittiin vielä täydennystä ja jatkoin itse lupakansion täydentämistä puuttuvilta osin.
Suosittelen käyttämään rakennushankkeen kuvia (asema, pohja, julkisivut…) jo aikaisessa vaiheessa rakennusvalvonnassa näytillä ja pyytämään palautetta. Tällöin suunnittelu etenee varmasti kaavamääräysten mukaisesti eikä tule isoja muutosyllätyksiä.
Lupahakemukseen tarvitset seuraavat dokumentit:
Dokumentit on täytettävissä tai tulostettavissa paikallisen rakennusvalvonnan verkkosivuilta.
- Hakemuslomake (rakennuslupa)
- Rakennushankeilmoitus (RH1)
- Huoneistotietolomake (RH2)
- Pääpiirustukset
- asemapiirros
- pohja
- leikkaus
- julkisivut
- märkätilaleikkaus
- Värityssuunnitelma
- Maaperätutkimus (kartta, leikkaukset, lausunto)
- Työnjohtajien hakemus (vastaava työnjohtaja, kvv-, iv- ja erityistyönjohtajat)
- Suunnittelijoiden nimeäminen
- Pääsuunnittelija
- Rakennussuunnittelija
- Rakennesuunnittelun kokonaisuudesta vastaava
- LVI-suunnittelun kokonaisuudesta vastaava
- Selvitys maalämpökaivosta
- Naapureiden kuuleminen
- Työmaan kosteudenhallintasuunnitelma
Dokumentteihin kannattaa tutustua ajoissa, koska ne antavat myös hyvän kokonaiskuvan tarvittavista vastuuhenkilöistä. Saimme ensimmäisellä kerralla lähes kaikki dokumentit ja liitteet täydennettyä. Noin kolme päivää dokumenttien kuntaan viemisen jälkeen sain sähköpostitse tiedon miltä osin tietoja on vielä täydennettävä. Selvitin ja tein tarvittavat muutokset, jonka jälkeen lupahakemus oli jätettävissä vireillä.
Lupahakemusprosessi kokonaisuudessa, naapurien kuulemisineen, kesti meillä noin kaksi kuukautta. Lupahakemuksen käsittelyyn meni aikaa vain joitakin viikkoja.
Huomioita naapurien kuulemiseen
Rakennushankkeen vireille tulosta on ilmoitettava naapureille, tätä kutsutaan naapurien kuulemiseksi. Naapurien kuuleminen on suoritettava viereisten kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Jos suunnitelma poikkeaa asemakaavan määräyksistä, poikkeukset yksilöidään ja kirjataan naapureille esitettävään piirustukseen maininnalla, että naapuri hyväksyy poikkeukset. Poikkeuksista on kuitenkin neuvoteltava etukäteen rakennusvalvontaviranomaisen kanssa. Jos naapuri asettaa ehtoja, voidaan ne liittää kuulemiseen erillisenä liitteenä.
Usein virheellisesti ajatellaan, että tässä vaiheessa naapureilla on mahdollisuus muokata omakotitaloasi mieleisekseen, mutta tätä pelätään ihan turhaan. Kuuleminen on tilaisuus esittää huomautuksensa rakennushankkeesta, mutta mikäli suunnitelmat ovat kaavan ja määräysten mukaisia, niin naapurien vaikuttamismahdollisuus rakennushankkeeseen on mitätön.
On hyvä muistaa, että kuulemiseen on osallistuttava kaikki kiinteistöjen omistajat. Eli esimerkiksi ei riitä, että toinen kiinteistön omistavista puolisoista allekirjoittaa kuulemisen.