Sähkötöissä onnistuminen tuntuu asumisessa käytännöllisyytenä

Sähköurakka alkaa suunnittelulla. Suunnitelmat sisältävät kaapeloinnit, sähkökaapit, valot, pistorasiat, kytkimet ja muut kytkennät kuten liesi, hella jne. Suunnitelmiin merkitään paikat, korot ja käytettävät tuotteet. Urakoitsijan asentajat toteuttavat kohteen sähkösuunnitelman mukaisesti, ja mikäli tulevalla talon omisjalla ei ole mahdollisuutta olla jatkuvasti asennuksia seuraamassa (ts. hidastamassa), niin suunnitelmien on syytä olla hyvin tehtyjä. Samoihin suunnitelmiin tukeutuvat myös timpurit rasioiden, valojen ja kytkimien paikkoja muodostaessaan.

Meidän sähkösuunnittelusta ja koko urakasta vastasi Tumastec Oy. Suunnitelmia päivitettiin pariinkin kertaan rakennustöiden edetessä uusien ideoiden noustessa esiin. Pistorasioiden paikkoja muutettiin, valoja lisättiin ja vähennettiin.

Sähköurakka päättyy kalustusvaiheeseen. Sitä ennen timpurit ovat tehneet sopivat aukot seiniin ja kattoon tuleville valoille, kytkimille ja rasioille. Ennen seinien levytystä, panelointia ja laatoitusta kannattaa käydä huolella läpi sähkökuvat esillä kaikki paikat yhdessä timpureiden kanssa. Jo toteutetun reijän paikkaaminen tai siirtäminen esimerkiksi valmiissa paneelipinnassa on täysin mahdotonta. Levyseinässä muutoksia voidaan tehdä helpommin, mutta ei silti ilman isompaa ylimääräistä työtä.

Suunnitteluvaiheessa pohdimme pitkään valitsemmeko olohuoneeseen, keittiöön ja eteiseen mäntykaton alueelle led-paneelit vai -spotit. Paneelien valoteho on suurempi, mutta ne ovat kooltaan myös kookkaampia. Lopulta päädyimme spotteihin, koska mukaan oli suunniteltu muuten runsaasti riippuvalaisimia kokonaisvalomäärää lisäämään. Kaikkien valojen sävyksi valittiin keltaisen ja valkoisen välissä oleva 3000.

Päätös käyttää spotteja paneelien sijaan ei ole kaduttanut. Spotit ovat tunnelmallisia ja niissäkin on aivan riittävästi valotehoa. Pienemmät spotit eivät hypi silmille myöskään paneelikatosta. Kaikki spotit ohjautuvat himmentimellä.

Olohuoneen ja keittiön ylänurkkiin asensimme pienet pistorasiat Sonos-audiojärjestelmää varten. Järjestelmä on muuten langaton ja hallittavissa täysin puhelimella, mutta virran kaiuttimet luonnollisesti tarvitsevat. Sonoksen tuotteista ja niiden sopivuudesta tilaan osasi hyvin kertoa Jyväskylän Hifistudio.

Makuuhuoneisiin ja yläkerran aulaan asennettiin riippuvalaisinrasioiden lisäksi led-paneelit. Led-paneelin valkoinen profiili uppoaa kivasti suuremmasta koostaan huolimatta vaaleaan kattoon. Ikkunoiden yläpuolelle asennettiin rasiat keveämmin vaihdettavia valoja varten (esim. jouluvalot). Myös led-paneeleja ohjataan kaikkialla himmeninkytkimillä.

Pistorasioita asennettiin kaappien sisään, mm. sähköhammasharjojen ja partakoneen latausta varten. Samoin keittiön tason kaappeihin ja kylkeen asennettiin pistorasiat sähkölaitteiden käyttöä varten.

Seinävalaisimia asennettiin makuuhuoneeseen ja keittiöön. Valaisimien sijainnit ovat tietysti lopullisia ja siksi paikat piti katsoa tarkkaan tulevaisuuttakin ajatellen. Katsoimme korkeuden esimerkiksi makuuhuoneessa niin, että vaikka joskus korkeamman sänkyyn vaihtaisimme, niin ei tarvitse olla heti valojen paikkaa muuttamassa. Erityisen käytännölliseksi on koettu omat kytkimet himmentimellä kullekin valolle. Yhden kirjanluku himmeässä valossa ei vaikuta muiden nukkumiseen samassa huoneessa.

Saunan kattoon asensimme 6kpl-ledvalosarjan, kylpytiloihin ja pukuhuoneeseen spotit. Ledvalosarja saatiin toimimaan myös himmentimellä, mikä on mahdollistanut valojen säädön pienelle kun haluaa puukiukaan tulen loimua saada enemmän mukaan tunnelmaan.

Pohdimme moneen kertaan älyn ja automatiikan lisäämistä suunnitteluvaiheessa, mutta lopulta päädyimme hyvin tavanomaisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi automaattiseti syttyviä valoja laitettiin lopulta vain kuraeteiseen ja pihavaloihin.

Suunnitelmat olivat meillä hyvät ja erityisen tyytyväisiä olemme Tumastecin joustavuuteen niiden muuttamisessa rakennusprojektin edetessä. Kokonaisuutena sähköurakka on sujunut hyvin. Loput pihavalotolpat asennetaan keväällä pihatöiden viimeistelyn yhteydessä.